Kun isi sormuksensa hukkasi

Juu elikkäs… Aloitetaanpa lopusta. Kun koko päivä on ollut sellaista äijäenergian ja poikarakkauden ilotulitusta kuin eilinen varpajaishumu oli, on lopuksi mahtava tapa pilata rentoutunut olotila huomaten, että sormesta puuttu sormus. Eikä mikä tahansa pääsiäismunakompassisormus, vaan se ainoa, joka ei missään yhteydessä saisi hukkua, kihlasormus. Eihän kukaan tampio hukkaa kihlasormustaan! Tämä isä onnistui siinäkin. Olen kyllä kuullut näistä ”Pattaya-hukkauksista”, mutta vaatii jo yliluonnollista tumpeluutta hukata sormus äijäporukan ympäröimänä keskellä järveä. Kyllä saa äiti olla taas ylpeä. Ja varsinkin vaimoke.

Semmosta. Sillä lailla. Strömsö.

No, jos nyt kumminkin avaan vähän päiväämme ennen kuin poltatte minut tyhmyyden roviolla. Varpajaisten ensimmäinen etappi oli Flow Park, tuo oman elämänsä Tarzaneille rakennettu vaijerirata. Yllättävän kova! Puiston säännöissä lukee, että alkoholin juominen on kielletty. En ollut pysyä pystyssä edes selvin päin! Muutamalla rastilla elämä vilisi silmissä ja olin varma, että nyt revähtää kaikki mahdollinen. Kännykän jätin sovinnolla reppuun. Se olisi tippunut varmasti. Löysin itseni asennoista, joita en uskonut torsoni edes osaavan tehdä. On ihmeellistä olla puussa seitsemisen metriä maanpinnan yläpuolella vaijerin varassa asennossa, joka näyttää yhtä aikaa epämukavalta, tasapainottomalta, jännittyneeltä sekä väärältä. Näytin varmasti siltä, ettei minulla ollut hajuakaan, mitä pitäisi tehdä. Hieno laji.

Flow parkista matkamme jatkui saunalautalle. Siipiravintolan Party packin neljäsosaosuus turvotti mahan mukavan kummulle ja oli aika siirtyä myös virvoitusjuomien pariin. Toki tänään otettaisiin nätisti, koska sunnuntaina olisi ohjelmaa jo sovittuna.

Ruokailun jälkeen siirryimme nauttimaan maisemista.
Järvi. Aurinko. Pilvetön taivas. Saunalautta.
Oli se hetki. 
Me teimme ystäväni kanssa sen ainoan asian, jonka kaksi aikuista miestä keskenään voivat tuossa tilanteessa tehdä.
Titanic-posen.

My heart will go on.

En laita tähän alakannelta edestäpäin otettua otosta. Isukin siipikumpu näyttää siinä jotakuinkin viidennen kuun raskaudelta, ja olisi perheen pienimmille lukijoille shokeeraava näky. Alempana toki paljasta pintaa massun hieman tasoituttua. Jatkakaa lukemista.

Romanttisen hetkemme jälkeen paatti lipui kohti Viikinsaarta. Ehdimme kahden miehen testiryhmänä kokeilemaan ylätasanteen poreammeen ennen kuin allas täyttyi kahdeksasta karvaisesta miehestä. Taisi parhaimmillaan olla jopa kymmenen karjua kyydissä. Siinä on sellainen nakkikattilaefekti, kun miehet alkavat yhdessä tuumin kylpeä.

Kohtalokas hetki on käsillä. Allaskuvassakin tuo rinkula vielä välkehtii. Olin päättänyt jättää talviturkkini järveen ja painuin saunomaan nahan tunnottomaksi ennen pulahtamista. Näyttävä pommi ylätasanteen hyppykorokkeelta täytti sieraimet järvivedellä.

Tunto mihinkään ollut lähtenyt. Räpiköin jääkylmässä järvessä kuin loukkaantunut hanhi. Taisi ääntelykin olla lähinnä sellaista *HOONK HOONK* -kaakatusta, en muista. Siinä rytäkässä se rakkautemme symboli sitten ilmeisesti singahti sormesta. Jalometallin kappale lepää nyt Pyhäjärven pohjassa Viikinsaaren edustalla. Anteeksi nyt, mutta voi vittu sanon minä! Pikkiriikkisen hävettää. 

Nämä talviturkinkastot eivät ole ennenkään menneet kohdallani ihan putkeen. Pääsemme muistoissani nyt aika tasan kahdenkymmenen vuoden taakse Kaukajärviseuran legendaarisiin Talviturkinkastajaisiin. Siellä keväiset turkinkastajat saivat suorituksestaan oikein kunniakirjat ja kaikki. Kai ne niitä vieläkin järjestävät. Minulle riitti vuosi 1997.

Olin juuri edeltävänä syksynä -96 saanut rillit ja jumalauta siinä kastamisen hurmassa painelin täysillä järveen rillit päähän unohtaneena. Hypätessäni 10-asteiseen jääveteen kakkulani lensivät tangentin suuntaan pohjaan ja minä likinäköisenä niitä etsimään pelkissä uikkareissa. Äiti ei tietenkään päästänyt vedestä pois ennen kuin lasit löytyvät. Kaukajärvi on tunnettu kirkasvetisyydestään, mutta kun tarkka näkökyky oli jotakuinkin 36 senttiä eteenpäin, eivät kakkulat tahtoneet millään löytyä. Lopulta sitten astuin niiden päälle ja pääsin lämmittelemään. Opinpahan ottamaan lasit pois ennen uimista. Tämänkertaisen kasteen loppuetsinnät eivät ihan kahlauksella nyt onnistu. Sinne meni. En kasta turkkiani enää ikinä. Tai jos kastan, niin jeesusteippaan sormet yhteen.

Rakkautemme merkistä on jäljellä toistaiseksi vain rusketusraja. Onneksi kuitenkin rakkautemme hedelmät odottelivat kotona, kun lievästi herkistyneenä palasin kotiin reissuiltani. Täytynee kiepsauttaa hetkeksi joku foliokimpale tuohon sormen ympärille, koska koko ajan tuntuu, että jotain puuttuu.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s